| Subject: Marie I |
Author:
S
|
[
Next Thread |
Previous Thread |
Next Message |
Previous Message
]
Date Posted: 07:13:21 04/04/02 Thu
In reply to:
Sicca
's message, "X-Miehet tyylistä sähläystä" on 07:12:13 04/04/02 Thu
-Aurinko oli yhä, pilkistelemässä horisontaalisen linjan takana, se levitteli säteitään maiden ylle, ja tuon suurkaupungin kaduille. Se oli ilon lähde ja lämmön tuottaja, kaikki rakastivat sitä...Ei, eivätpä sittenkään kaikki. Nainen ei pitänyt siitä, ei pitänyt siitä laisinkaan että liikkeelle oli lähdettävä niin aikaisin, liian aikaisin...Aurinkolasit liu'utettiin silmille, suojaamaan niitä, vaikkei valoa luulisikaan olleen liiaksi ilmassa. Latinon tummahko iho oli kalvakka, luontaisessa pigmentissä saattoi huomata kalvakkuuden, joka oli syntynyt vuosien varrella. Aurinko ei ollut tuon olennon ystävä. Se oli vihamies, joka kuitenkin, aika-ajoin oli kohdattava. Paksuilla verhoilla...pimennetty asunto ja sen tuoma suoja jäivät taakse oven painuessa kiinni ja avaimen kiertyessä hiljaisesti naksahtaen lukossa. Jos joku naisemme naapureista olisi nähnyt tuon poistumisen, olisi sitä saatettu ihmetelläkkin, sillä nainen tunnettiin erakkona, yöeläjänä. Poikkeuksia kuitenkin tapahtui, harvoin, mutta tapahtuipa kuitenkin ja tämä...ilta sai olla siitä esimerkkinä.-
-Tuo kolhiintunut ja ajan kulumatta ovi oli lukossa, se tarkistettiin vielä, ennen kuin pehmeät, tottuneen sulavat askelensa lähtivät vaeltamaan kohti kerrostalon katutasoa. Aurinkolasit tuona illan hetkenä, jossa auringon valo enää vähäistä oli, saattoivat tietysti hivenen huomiota herättää, mutta tuossa suurkaupungissa se ei toki ollut omituisin ominaisuus, jota väkijoukoista saattoi löytää. Astuessaan keinovalon suojista tuohon ilta auringon paisteeseen naisen silmät siristyivät liki vaistomaisesti. Tummat lasinsa suojasivat toki päivänvalolle herkistyneitä silmiään vihlovat kivulta, mutta silti tuo valo aiheutti reaktion. Hetken aikaa siinä aloillaan seistyään, pitkästä aikaa...päivänvalossa latino lähti liikkeelle. Soluttautuen ilta-ajan väkimassoihin tuo pitkään nahkaiseen takkiin ja mustiin lycra housuihin ja toppiin pukeutunut hahmo soljui eteenpäin väkijoukossa. Latinon iho oli kalvakkaa, kuin se ei olisi nähnyt auringonvaloa pitkään aikaan...-
-Erään kujan suulla nainen irtautui virtauksesta ja ohjasi kulkunsa tuolle kujalle, sen liikkumattomalle ympäristölle. Vain yksinäinen kissa vaikutti olevan liikkeellä tällä kertaa. Naisen nähdessään se sähisi hiljaa, ennen kuin katosi piiloonsa roskatynnyreiden väleihin. Vain nahkatakin liepeen hiljainen hulmahtelu ja sen aikaan saama ääni vasten pohkeita osuessaan saattoi paljastaa naisen kulkevan tuolla syrjäisellä ja likaisella väylällä. Nuo pienet äänet kuitenkin hukkuivat pääväyliltä kantautuvaan meluun, eikä se häirinnyt naista. Kulmaus toisensa jälkeen kierrettiin ja aikaakin ehti kulua sen verran että auringon valo ja säteily oli enää vain aavistuksellinen ripe...Viimein tuo päämäräksi asetettu kuja avatui edessään ja katse tarkentui se puolivälillä olevaan roskasäiliöön...Hitaasti hiipuvat lämpöjäljet, jonkin aikaa sitten luodut, ei mitään uutta... Toisin sanoen reitti vaikutti selvältä. Voimakkaat kätensä kampesivat ylös tuon säiliön raskaan ja ruosteen vuoksi jäykän kannen, joka sivuun heilahtaessaan..paljasti kasan jätteitä, sekä niiden keskellä hyvin epäsovinnaisesti lepäävän mustan urheilukassin. Nainen nosti sen ylös ja liu'utti tottuneesti vetoketjun auki. Nainen tiesi, mitä oli tuossa mustassa pitkässä laatikossa, eikä siksi edes vaivautunut avaamaan sitä. Hän teki palveluksia, mutta vain sillä ehdolla etteivät kasvonsa paljastuisi...varsin hyväksyttävä vaatimus ja toimeksianatajiensa onneksi se oli pitänytkin. He eivät tienneet kuka hän oli, eikä nainen välittänytkään tietää kenelle työskenteli. Nahkaista hihaa vedettiin syrjään, jotta kellon viisarit selviytyivät näkösälle. Viisarit naksahtivat kohdalleen ja samassa hiljainen sointi kantautuikin mustan laukun uumenista...Nahkaisen hanskan koristama käsi tarttui matkapuhelimeen ja kliksautti läpän pois paikoiltaan. Sivusta katsoja, jos sellainen olisi ollut, ei olisi hyötynyt tuosta keskustelusta, sillä keskustelua ei ollut. Koko tuona aikana, nainen ei virkkonut sanaakaan ei puhunut, eikä pukahtanut.
-Läppä naksahti kiinni aavistuksellisen virneen kohotessa naisen huulille, tämä ilta näyttikin osoittautuvan harvinaisen helpoksi. Kännykkä pudotettiin takaisin tuonne jätteiden keskelle, kassi heilahti olalle ja latino lähti jatkamaan matkaansa. Tällä kertaa hän ei palannut yleisille, vilkkaille kulkureiteille vaan vaelsi läpi kaupungin mutkitellen kujilla, joskus ohittaen jokusen pummin, joskus jopa ihmisen, joka ei tuntunut kuuluvan niille alueille hienossa puvussaan tahi hameessaan. Erään kujan loppupuolella edessään sitten avautuikin tuo pieni aukeaman tapainen, jonka vastakkaisella reunalla kohosi harvinaisen matala varasto rakennus. Nainen vilkaisi kelloaan, kymmentä vaille yhdeksän Aikaa olisi riittämiin. Ja niin tuo lähti kiertämään varaston taakse. Paloportaiden alin osa oli nostettu ylös, mutta hyödyntäen notkeaa varttaan nainen keploitteli sekä itsensä, että laukkunsa ylös, kiiveten aina katolle asti. Paikantaen alhaalta hyväkseen toteaman kohdan katon painanteissa hän liukui sinne, laskien laukkunsa maahan...ja antaessa vilkaisun venyä pitemmäksi, tarkkailevaksi katsahdukseksi ympärilleen. Viereisten talojen ikkunat eivät osuneet tuolle seinämälle, tämä oli ihanteellinen paikka, mutta nainen ei antanut sen kasvattaa varmuuttaan... Epäilys ei koskaan ollut pahasta tämän maailman kiemuroissa.-
-Nyt, pimeyden jo syvennyttyä riittämiin viimein vedettiin nuo lasit pois silmiltään...Silmiltä joiden haalean sininen väri ei enää ollut se, ne olivat täysin mustat, pupillittomat...Kykynsä oli alkanut toimia ja soi naiselle jälleen kerran tuon kyvyn nähdä...Mustan laatikon kansi heilahti syrjään ja näppärin, koulutuksen ja kokemuksin tuomin liikkein tuon kiväärin osat yhdistyivät toisiinsa ja kiteytyivät kokonaisuudeksi, tappavaksi sellaiseksi. Muutama minuutti ja nainen asettui valmiiksi odottamaan, kuin hämähäkki verkollaan. Kohde, eräs tämän alueen pahimmista huumediilereistä ja tuottajista, syy siihen miksi sadat lapset ja nuoret kuolivat, koska eivät kyenneet erottamaan huonoa ainetta hyvästä. Nämä yksittäiset, silloin tällöin vastaan tulleet työnannot eivät olleet vielä kertaakaan puhuneet ristiin naisen omien käsitysten kanssa, eivätkä puhuisi, eivät ainakaan tällä kertaa. Sitten, samassa ne ilmestyivät näkyviin, lämpöhehkuiset olennot, erottuivat vaivattomasti tuon herkän pimeänäön avustuksella...Katse siirtyi kiikaritähtäimeen ja ensimmäinen kahdesta uhrista haettiin jyvälle. Tuo mies ei tiennyt, mikä hänen ohimoonsa iski, toimittaen kunnioitettavan osan päästään huitsin nevadaan. Laukauksen jylinä ei ollut korviahuumaava, kiitos äänenvaimentimien. Toinen kaksikosta, tuo yhä elävä syöksyi hetken järkytyksen jälkeen lähimpien...laatikoiden taakse etsien suojaa. Pimeydestä tuskin eroittuva nainen hymähti ja matalana vaihtoi paikkaa, toiseen reunaan kattoa, mies luuli olevansa piilossa, mutta lämpöjälki oli helppo havaita suojaisaksikin luullusta paikasta. Tähtäys, liipasin painui ja luoti lähti matkaan, upoten siihen missä miehen sydän sykki, tahi nyt, oli sykkinyt...Yllättynyt karjaisu vain karkasi miehen huulilta, ennen kuin tuo lysähti maahan henkensä lipuessa jonnekkin, joka tuskin oli se parempi paikka. Nainen nousi ja asteli laukun luo, sujauttaen aseen sen kätköihin. Portaat alas, eteenpäin kujaa pitkin, muutama käännös ja joen penger. Hiljaa molskahtaen tuo laukku vajosi veden mustiin syövereihin...Aavemaisena nainen seisoi hiljaa seuraten veden pyörteilyä uomassaan. Kaksi mustaa silmää katsoivat pimeyttä, hänen maailmaansa, hänen elämänsä sävyä. Tummat lasit kohosivat kätkemään silmien hätkähdyttävän sävyn, ennen kuin hän poistui, katosi jälleen katujen varjoihin. Pimeyden verkostoihin. Sillä hänen aikansa oli vasta alkanut...-
[
Next Thread |
Previous Thread |
Next Message |
Previous Message
]
| |
Feedback: 